öljyväri
Öljyvärimaalauksen perusteet
Kaikki maalit ovat sekoitus kuivia pigmenttejä ja nestettä. Öljyväreissä nesteenä toimii kuivuva öljy, kuten pellavaöljy.
Öljymaalit kuivuvat hitaasti. Hidas kuivuminen on öljymaalauksen tunnusomainen piirre, ja se on taiteilijalle sekä hyöty että haitta. Kun maali kuivuu hitaasti, maalarille jää runsaasti aikaa tehdä parannuksia maalaukseen. Hitaan kuivumisen ansiosta värejä voi sekoittaa maalatessa keskenään lähes loputtomasti, mikä edesauttaa upeiden sävyerojen synnyttämistä. Maalausta voi jatkaa jopa 12 tunnin kuluttua niin, että värit ovat vielä märkiä.
Hidas kuivuminen vaatii kuitenkin kärsivällisyyttä. Usein on odotettava jopa kolme päivää, ennen kuin taulu on pintakuiva ja siihen voi alkaa maalata seuraavaa värikerrosta. Myös sudit ja muut työvälineet pysyvät pitkään märkinä.
Öljymaalauksen kuivuminen kokonaan kestää värikerroksen paksuudesta riippuen kolmesta kuukaudesta vuoteen.
1) Oleelliset tarvikkeet
Aloittelijan kannattaa hankkia muutamia keskeisiä tarvikkeita, jotta harrastus pääsee kunnolla vauhtiin.
- Hanki valikoima erilaisia siveltimiä. Siveltimiä ei tarvita kovin montaa, mutta osta pari tasapäistä ja pyöreää sivellintä muutamassa eri koossa. Synteettiset siveltimet ovat pehmeitä, kun taas luonnonharjaksiset ovat karkeampia. Testaa molempia erilaisten jälkien aikaansaamiseksi. Käytössä huomaat, mitä kannattaa hankkia lisää.
- Tarvitset paletin sekä palettiveitsen värien sekoittamiseen. Markkinoilla on eri materiaaleista valmistettuja paletteja ja on oikeastaan omasta mieltymyksestä kiinni, mikä kannattaa hankkia.
- Öljyvärit ovat paksuhkoja, joten tarvitset ohentimia värien ohentamiseen. Hanki tärpättiä (myynnissä on myös hajutonta tärpättiä) sekä öljymaalaukseen soveltuvaa öljyä, kuten pellavaöljyä. Voit ostaa myös valmista öljymaalaukseen tarkoitettua maalausnestettä.
- Muita hyödyllisiä välineitä on maalausteline, esiliina, kangasrievut ja laatikko välineiden säilytystä varten.
2) Valmistelu
Koska öljymaalauksessa käytetään monenlaisia tarvikkeita, kannattaa maalaamista varten varata reilusti tilaa. Jotta maalaaminen olisi mukavaa ja tuotteliasta, tilaan kannattaa panostaa. Näillä ohjeilla pääset hyvään alkuun.
- Maalit ja liuottimet haisevat jonkun verran, joten maalaa hyvin ilmastoidussa tilassa. Tärpätti haihtuu ilmaan ja on terveydelle haitallista, joten ilmanvaihdosta kannattaa huolehtia. Tärpätinhajua vie pois jos samassa huoneessa polttaa kynttilää. Kynttilää poltettaessa on huomioitava paloturvallisuus.
- Markkinoilla on myös hajutonta tärpättiä, jota monet maalarit suosivat. On hyvä kuitenkin muistaa, että hajuton tärpätti ei ole sen terveellisempää kuin tavallinenkaan tärpätti, joten hyvästä ilmanvaihdosta on huolehdittava joka tapauksessa.
- Työskentele valoisassa tilassa. Jos tila on hämärä, järjestä sopiva valaistus. Pehmeä loisteputkivalo kahdesta suunnasta toimii hyvin.
- Öljymaalit sotkevat helposti, joten suojaa pinnat (kuten pöytätasot ja lattia), joiden et halua likaantuvan.
- Pue yllesi maalausvaatteet tai suojaa vaatteesi esimerkiksi essulla.
- Käytä maalaustelinettä, ja säädä se sopivalle korkeudelle.
- Varaa lähelle pöytätilaa maaleille ja muille tarvikkeille.
3) Pohjatyö
Öljymaalarit maalaavat työnsä useimmiten kiilapuille pingotetulle kankaalle. Tämä on perinteinen tapa, mutta pohjana voi käyttää myös Gessolla pohjustettuja levyjä tai pahveja.
VALMISPOHJAT Helpoin tapa aloittaa öljymaalausharrastus on hankkia valmiiksi pohjustettu ja kiilapuille pingotettu kangas. Valmispohjia myyvät useat kirjakaupat ja tavaratalot.
Taide ansaitsee mahdollisimman hyvän säilyvyyden, joten pohjaan kannattaa satsata. Halvimmat myynnissä olevat pohjat ovat usein heikkolaatuisia ja kestämättömiä. Edullisimmissa pohjissa kangas on ohutta ja saattaa hajota helposti. Kiilapuut ovat usein pehmeää puuta, joka vääntyy ajan saatossa ja hankaloittaa valmiin työn kehystämistä. Valmispohjat on hyvä vaihtoehto, mutta silloin kannattaa satsata laatuun. Muutaman euron lisäpanostuksella voi taata itselleen vuosikymmeniä kestävän taulun. Taidetarvikkeet.org on valinnut myyntiin vain korkealaatuisia valmispohjia.
POHJAN TEKEMINEN ITSE Monet taiteilijat tekevät pohjansa itse kiilapuiden ja valmiiksi pohjustettujen kankaiden avulla. Kiilapuut naputetaan kevyesti yhteen vasaralla haluttujen mittojen mukaan. Puut pysyvät rakenteensa ansiosta hyvin yhdessä, eikä liimoja tai muita kiinnikkeitä tarvita. Kangas leikataan sopivan kokoiseksi ja nidotaan kiilapuille. Kun pohjan rakentaa itse, siitä saa juuri haluamansa kokoisen. Taidetarvikeliikkeet myyvät valmiiksi pohjustettuja kankaita metritavarana. Valmiiksi pohjustettu kangas säästää aikaa ja vaivaa!
4) Luonnostelu
Kun maalauspohja on valmiina, työ luonnostellaan pohjalle. Luonnosteluun sopii parhaiten hiili tai pehmeä lyijykynä. Öljymaalauksessa luonnos katoaa nopeasti maalikerroksen alle, joten monet alkavat hahmotella maalausta suoraan kankaalle ohennetulla maalilla. Mikäli luonnoksen tekee hiilellä tai lyijykynällä, se kiinnitetään pohjaan fiksatiivin avulla, joka estää piirustusjäljen sekoittumisen maaliin.
5) Maalausnesteen valmistus
Maalauksessa käytetään ohentimina tärpättiä ja pellavaöljyä.
Maalausneste sekoitetaan tilkasta tärpättiä, johon lisätään pellavaöljyä. Tärpätti ohentaa väriä tehokkaasti, mutta yksin käytettynä jättää maalatun pinnan kiillottomaksi ja hauraaksi. Kun tärpättiin lisätään öljyä, maalattu pinta saa kiiltoa. Yksinkertainen ja toimiva maalausneste syntyy, kun tärpättiä ja öljyä sekoitetaan suhteessa 1:1.
Tärpätin ja öljyn suhteesta riippuu, kuinka nopeasti maalattu pinta kuivuu. Tämä on oleellista, sillä öljymaalaukset tehdään perinteisesti kerroksittain. Kun väri sekoitetaan tärpättiin, pinta kuivuu nopeasti. Mitä enemmän nesteessä on öljyä, sitä hitaampaa kuivuminen on.
Jotta kuivuminen tapahtuisi tasaisesti eri kerrosten välillä, pellavaöljyä lisätään maalausnesteeseen hieman aikaisempaa kerrosta enemmän. Periaate on, että päällimmäiset kerrokset ovat aina aikaisempia kerroksia öljyisempiä. Jos kerroksia on useita, maalauksen viimeisen kerroksen voi tehdä lähestulkoon pelkällä öljyllä.
Mikäli ajatus maalausnesteen valmistamisesta kuulostaa vaivalloiselta, markkinoilta löytyy myös valmiita nesteitä.
6) Värien käyttö
Maalaamisessa pääsee todella hyvin alkuun muutamilla perusväreillä. Eri brändit myyvät kymmenittäin eri sävyisiä maaleja, mutta kaikkien sävyjen hankkiminen on käytännössä turhaa. Muutamista perusväreistä pystyt sekoittamaan hyvin laajan valikoiman eri sävyjä.
Hyvä aloitussetti voisi olla vaikkapa tällainen:
- titaanivalkoinen
- sitruunankeltainen
- keltainen okra
- alitsaarinpunainen
- kadmiuminpunainen
- ultramariininsininen
- taivaansininen
- poltettu umbra (ruskea)
- viridianinvihreä
- norsuunluun musta
Myynnissä on eri valmistajien valmiita settejä, joissa on useimmiten riittävä värivalikoima maalausharrastuksen aloittamiseen.
Tulet huomaamaan, että valkoista väriä kuluu eniten. Sitä kannattaakin hankkia saman tien enemmän.
7) Maalauksen aloittaminen ja työskentely
- Sekoita värit paletilla palettiveitsen avulla. Kannattaa sekoitta värejä heti reilusti, sillä täysin saman värisävyn aikaansaaminen uudelleen on haastavaa. Värien valinnassa voit käyttää apuna väriympyrää. Väriympyrästä näet, mistä väreistä eri sävyt syntyvät.
- Voit valita maalaustekniikaksi minkä haluat. Päätä, teetkö työn heti kerralla (maalauksessa puhutaan alla prima -tekniikasta), vai maalaatko teoksen kerroksittain. Kerrosmaalauksessa muista öljymaalaukseen soveltuva ”rasvaista laihalle” -periaate, jonka mukaan päälimmäiset maalikerrokset maalataan aina öljyisemmällä maalausnesteellä kuin alemmat.
- Maalatessa käytä hieman maalausnestettä (sekoita neste tärpätistä ja pellavaöljystä). Riittää, että kastat siveltimen kärjen nesteeseen. Aloita vähäisestä määrästä ja lisää nestettä tarvittaessa, jos haluat ohentaa väriä enemmän.
- Käytä maalatessa muutamaa eri sivellintä. On hyödyllistä, että maalaat vaaleat kohdat eri siveltimellä kuin tummat tai värikkäät kohdat. Kun käytät useampaa sivellintä, värit eivät sotkeudu maalatessa turhaan. Käytä täysin kuivaa ja puhdasta sivellintä värien eri sävyjen aikaansaamiseksi kankaalla.
- Puhdista pensselit maalauksen aikana kangasrievulla ja tärpätillä, mikäli tarvetta.
- Kokeile maalata myös pelkällä veitsellä!
8) Välineiden puhdistus ja lopetus
- Puhdista pensselit tärpätillä ja kangasrievulla. Pyyhi ensin ylimääräiset värit riepuun ja käytä hieman tärpättiä. Pese lopuksi siveltimet Fairylla. Aseta pensselit kuivumaan vaakatasoon liinan tai paperin päälle ilmavaan paikkaan.
- Jos maalia jäi reilusti yli, voit säästää sen seuraavaan kertaan ilmatiiviissä astiassa tai kelmun alla.
- Pellavaöljy on itsesyttyvää, joten huolehdi riepujen ja muiden välineiden asianmukaisesta hävittämisestä.
- Ole kärsivällinen. Maalaus kuivuu hitaasti, mutta hyvän työn valmistumista kannattaa toisaalta odottaa. Kuivumisajan voi käyttää hyödyksi suunnittelemalla ja aloittelemalla uusia mestariteoksia.